Hiihtoloma on hyvä juttu mutta samalla hankala jos koko perhe ei pysty olemaan lomalla.
Meillä mies ja poika ovat lomalla ja lähtivät mökille, me tytöt ollaan viikon yksin mutta pe lähdetään mekin mökille junalla :)
"Mistä hiihtoloma juontaa juurensa?
Kouvolalainen voimistelunopettaja Santeri Hirvonen ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä vuonna 1926 koululaisille sisätiloissa työskentelyn vastapainoksi viikon mittaista hiihtolomaa. Hän kirjoitti, että keväthangilla hiihtäessään lapset saisivat raitista ilmaa ja kestävyyttä lopun lukuvuoden puurtamiselle.
1930-luvun alussa Lauri Pihkala ryhtyi ajamaan asiaa eteenpäin. Kouluhallitus hyväksyi idean ja vuonna 1933 hiihtoloma otettiin kouluissa käyttöön. Valtion liikuntahallintoa tutkineen dosentti Erkki Vasaran mukaan koulujen hiihtolomat olivat yksi näkyvimmistä ja merkittävimmistä liikuntapoliittisista käytännön toimista maailmansotien välisellä kaudella.
Jo 1920-luvulla Grankulla Samskolan johdossa oli herännyt ajatus keskitalven pidemmästä lomasta, jotta oppilaille tarjoutuisi tilaisuus hiihtourheilun laajamittaiselle harrastamiselle. Niinpä koulu järjesti vuonna 1927 ensimmäisen kerran viikon mittaisen ”urheiluloman” viikolla 8. Tämä käytäntö jatkui koulun omana erikoisuutena, kunnes hiihtoloma tuli pakolliseksi kaikissa Suomen peruskouluissa viisi vuotta myöhemmin."
(stadissa.fi)
Alla listattuna muutama tärppi hiihtolomaviikolle:
Entistä hauskempi talviloma – nuoret testaavat uusia lajeja Reaktorissa
Talviloman suurin nuorten tapahtuma Reaktori!
Reaktori järjestetään 22.–24. helmikuuta Messukeskuksessa.
Reaktori on auki keskiviikosta perjantaihin klo 13–20. Päätösbileet jorataan Gloriassa lauantaina 25.2. klo 18 alkaen. Reaktoriin on vapaa pääsy!
Aika: ke–pe 22.–24. helmikuuta
Avoinna: kello 13–20
Paikka: Messukeskus
ikä: suositusikä 13v.
Liikkumaan hiihtolomalla
Töölön kisahallin EasySport-viikossa 20.-24.2. (ke 22.2. mukana Benjamin!)
Liikuntaa päivittäin koko viikon ala-asteikäisille Töölössä Easysport-tapahtumassa. Tupa on täynnä toimintaa joka päivä klo 11.-14.00 välisen ajan, ja mukaan pääsee Kisahallin pääsymaksun hinnalla (1,50€ lapset). Urheiluseurakumppanit yhdessä liikunnanohjaajiemme kanssa varmistavat, että aika ei taatusti käy pitkäksi! Lisäksi tiistaipäivän toimintaan omaan jännityksensä tuovat Duutson-veijarit
Jarppi ja HP
Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahallien vesiliikuntapäivät (Itis ma-ti 20.-21.2. & Pirkkola to-pe 23.-24.2.).
Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalleissa vietetään talvilomalla vetisiä liikuntapäiviä, joiden kookkaana vetonaulana on päheä Wibit Aquatrack. Tämä vesiliikuntarata on noin 20 metriä pitkä ja leveydeltään pari-kolme uimarataa. Aquatrack tarjoaa tasapainoilua, uintia ja kiipeilyä. Rata haastaa lapset, nuoret ja vanhemmatkin monipuoliseen liikuntaan. Rata on uimataitoisille ja sijaitsee isossa altaassa eikä radalle voi mennä esimerkiksi kellukkeilla.
Itiksessä vesiliikuntarata on ma-ti 20-21.2. klo 10.00 - 15.00 ja Pirkkolassa to-pe 23.-24.2. klo 10.00 - 15.00. Vesiliikuntapäiviin voi osallistua pelkällä uimahallin sisäänpääsymaksulla (aikuiset 5,50 e, lapset 2,50 e ja muut 3 e).
Lasten liikennekaupungissa vietetään hiihtolomalla ikärajattomia perhepäiviä.
Perhepäivien aikana käytössä ovat polkuautot. Liikennekaupunki on avoinna 20.-24.2. ma-pe klo 9-15.
Lasten liikennekaupunki
Fallkullassa
on hiihtolomalla työnjako 9-17-vuotiaille nuorille ma-la klo 10.30-15. Hiihtoloman toimintaan ilmoittautuminen harrastushaussa alkaa 8.2. klo 17. Koillispulssi ja Fallkullan kotieläintila järjestävät hiihtolomaviikolla 11-14-vuotiaille nuorille yöleirin (22.-23.2.). Ilmoittautuminen käynnissä harrastushaussa.
Falkulla
Kaupunginmuseon
lapsille ja lapsenmielisille suunnatussa talvilomapajassa 20.-24.2. pääsee rakentamaan tulevaisuuden Helsinkiä kierrätysmateriaaleista maanantaista perjantaihin klo 12–15. Työpaja on maksuton. Kaupunginmuseo
Haltiaan
Kiasman edestä maksuttomalla bussilla
Hiihtolomaviikolla ma-pe pääset maksuttomalla bussilla suoraan Helsingin keskustasta Nuuksioon! Skibussi lähtee Kiasman edestä tilausajopysäkiltä klo 8.00 ja 10.30. Paluukyydit Nuuksiosta Helsinkiin lähtevät kello 14.30 ja 17. Lue lisää
Teatterikissa
seikkailee Teatterimuseossa jälleen talvilomalla: 20.−24.2. Salapoliisitoimisto Kissa&Kissa, pääsylipun hinnalla. Teatterimuseo
Opi tubettamaan talvilomalla!
Sinebrychoffin taidemuseossa. Maksuttomat tubetyöpajat 13–16-vuotiaille keskiviikkona 22.2. klo 11–13 ja 14–16. Ilmoittaudu viimeistään 31.1.! Lue lisää
Sea Lifen uudistunut Elämysallas on avattu!
Allasalue pitää sisällään viisi allasta ja yli 200 eri yksilöä. Tule sinäkin näkemään lähietäisyydeltä kaikki altaiden asukit ja kuule niistä lisää oppailtamme. Sea Life Helsinki
Hiihtolomapuuhaa kirjastoissa
Talvilomaviikkoa voi viettää myös kirjastossa. Helmet-kirjastoissa on lasten ja nuorten tapahtumia koko lomaviikon ajan. Lue lisää
..jaaa hiihtolomallahan kuuluu hiihtää, niin alla lista Helsingin hiihtoladuista ja alinpana linkki jossa näkee kunnossa olevat ladut
Helsingin viralliset ladut ja niiden pituudet
Herttoniemen liikuntapuiston latu 1 km
Herttoniemen liikuntapuiston latu 2 km
Herttoniemen liikuntapuiston latu 3 km
Herttoniemen liikuntapuiston latu 5 km
Kivinokka - Kehä 1:sen latu
Malmin lentokentän latu 5,7 km
Maunulan ulkoilualueen latu 1,5 km
Meri-Rastilan latu 2,5 km
Mustavuoren latu 2,4 km
Oulunkylän liikuntapuiston latu 1,8 km
Paloheinän ulkoilualueen latu 1,8 km
Paloheinän ulkoilualueen latu 3 km
Paloheinän ulkoilualueen latu 5,2 km
Paloheinän ulkoilualueen latu 7,5 km
Pirkkolan liikuntapuiston latu 3 km
Pitäjänmäen latu 1,3 km
Puistolan liikuntapuiston latu 1 km
Siltamäen liikuntapuiston latu 2,8 km
Talin latu 6,5 km
Tapulin liikuntapuiston latu 1 km
Vuosaaren kentän latu 1 km
http://kartta.latutilanne.fi/
Mukavaa hiihtolomaa kaikille!
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar