Vaikka nyt sää ei näytä siltä että vois lähteä metsäretkelle niin niitä kauniita syyspäivä tulee vielä ja sitä varten minulla on yksi vinkki.
Yksi aihe josta olen ajatellut kirjoittaa on luontpolku joka sijaitsee Lohjaalla, Kisakallion maastossa, Karnaistenkorpi.
Helsingistä Lohjalle ajaa noin reilu 45min.
Reitti on 3,2 km ja maasto on helppo. Paljon pitkospuita. Enimmäkseen metsässä mutta polku tekee puolikkaan kierroksen pienen järven rannassa.
Tulipaikkoja on polulla kaksi. Kuten luontopoluilla yleensä on niin tämänkin polun on varrella on 21 rastia, joiden infotauluissa kerrotaan Karnaistenkorven luonnosta, kasveista ja linnuista
Polun nini on Tarinapolku. Polku jakantuun kahteen osaan. Punainen ja keltainen. Punainen on Tarinapolku ja hieman pidempi kun taas keltainen menee suoraan laavulle.
Luontopoluille pääsee Jantoniementieltä ja Suoniementaipaleelta, joissa on opasteet parkkipaikalle. Myös Kisakallion urheiluopiston pihalta voi lähteä omaa yhdyspolkua pitkin Karnaistenkorpeen.
Lähtöpiste:
Suoniementaival 27
08360 Lohja
Paluumatkalla joku oli hieman väsynyt...
Reitti metsässä oli ehkä hieman tylsä pitkospuineen mutta muuten reitin varrella oli lapsille paljon jännää nähtävää.
Kiva paikka jos haluaa nähdä jotain muuta kun Nuukison polkuja...
Kesällä varmasti mukavaa käydä järvessä uimassa :)
Mukavaa viikonloppua!
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar