Nyt onkin jo varmaan suurin osa palanut töihin ja lapset tarhaan/ kouluun, arki on alkanut.
Silloin viikonlopputkin saavat ihan eri merkityksen kun lomalla.
Luvasssa on ainakin auringonpaistetta joten koitetaanhan olla ulkona nyt kun vielä voi.
Ohjelmaa ja menoja riittä myös ja niitä olen listannut alle.
Espoon Perhefestarit
Espoon Perhefestarit järjestetään elokuussa. Aiemmin Muumifestarit-nimellä markkinoitu paljon keskustelua herättänyt tapahtuma oli tarkoitus järjestää juhannuksena. Nyt hieman eri nimellä ja sisällölla järjestettävä festivaali tarjoaa ohjelmaa koko perheelle 20.-21.8.2016
Lauantaina esiintymässä Mikko Leppilampi, Hevisaurus, Benny Törnroos ja Muumit, Jytäjyrsijät ja Herra Heinämäen Lato-orkesteri!
Sunnuntaina päätähtinä nähdään Reino Nordin, Muumiperheen lauluretki -orkesteri, Kengurumeininki,Benny Törnroos ja Muumit, Aarne Alligaattori ja Sytkyt nukketeatteri!
Ulkoalueelle rakentuu toiminta-alue, jossa on koko perheelle erilaisia aktiviteetteja. Lisäksi teltta-alue, josta voit shoppailla hauskoja muistoja tai ruokaa isoon ja pieneen nälkään.
Lisäksi lavalla nähdään molempina päivinä huikeita sirkusesityksiä, lauletaan karaokea, sekä opetellaan lasten discossa erilaisia tansseja!
Ulkona saat veloituksetta myös kasvomaalauksia, voit piirtää katuliiduilla sekä kisailla pihapelialueella. Pihapelialueella on paljon ohjattua ja omatoimista ohjelmaa; saat pelata koripalloa, sählyä ja jalkapalloa. Lisäksi voit osallistua hauskoihin koko perheen pihaolympialaisiin.
Alueelta löytyy myös maksullinen tivoli!
Areenan ulkopuolelle rakentuu toimintaa täynnä oleva maailma, jossa voit mennä tivolilaitteiden pyörteisiin, tehdä mahtavia löytäjä telttakylän shopeista ja osallistua koko perheen kanssa erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin.
http://perhefestarit.fi/
Töölön kirjaston avajaiset
Töölön kirjasto avataan uudistuneena lauantaina 20.8.2016, avajaisia juhlitaan klo 12 - 18.
Uudistunut ja upea Töölön kirjasto avaa ovensa peruskunnostuksen jälkeen. Avajaisten juhlatunnelmasta pitää huolen monipuolinen ohjelma, josta vastaavat nimekkäät esiintyjät ja artistit. Tervetuloa tutustumaan Töölön arkkitehtuuriseen helmeen ja nauttimaan avajaisohjelmasta!
Juhlaohjelma:
12.00 Koiton Laulu -kuoron esitys kirjaston parvekkeelta
12.10 Juhlapuhe: apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen
12.15 Juhlapuhe: kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto
12.20 Tommi Korpela – töölöläisen tervehdys
13.00 Teater Tapir: Myrabell, en pjäs som berättar om hur det är att vara sig själv och övervinna hinder på vägen, teater för 3-6 åringar, Klubbrummet
13.00 Koiton Laulu -kuoron konsertti, Mika Waltari -sali
14.00 Kirjailijavieraana René Nyberg, Mika Waltari -sali
14.30 Koipihumppa, Jukka Itkosen runoihin perustuva musiikillinen satu yli 3-vuotiaille, Kerhotila
15.00 Mc Pyhä Lehmä, Terassi
16.00 Samae Koskinen, Terassi
Linkistä lisätietoa
Aware-sukellustapahtuma - Romua ja roskaa Vanhankaupunginkoskelta
Sukeltajat keräävät romua ja roskaa lauantaina 20. elokuuta kello 11-15 Vanhankaupunginkoskella.
AWARE-sukellustapahtuma järjestetään Helsingissä Sukeltajat Itämeren puolesta –yhdistyksen toimesta.
Sukeltajat Itämeren puolesta järjestää jälleen Project AWARE -mertenputsaustapahtuman, tänä vuonna kohteena on Vanhankaupunginkoski! Kaikkia tarvitaan mukaan: sekä sukeltajia että maalla pysytteleviä avustajia.
Viime vuonna vastaava AWARE-sukellustapahtuma järjestettiin Kaisaniemenrannassa. Silloin merestä nostettiin lankapuhelin sekä ruosteinen revolveri lasipullojen, liikennemerkkien, kainalosauvojen, kenkien, autonrenkaiden ja sähköjohtojen lisäksi.
Mukana on jälleen taiteilija Kristiina Tikke Tuura joka avustajineen luo päiväksi installaation sukelluspaikan viereen. Tikke Tuura tekee sukelletuista roskista Helsinki Design Weekille tänä vuonna Roska-akvaarion. Akvaario tulee näytteille kaupungintalon aulan Virka-Infoon.
Tempauksen tavoitteena on saada helsinkiläiset entistä tietoisemmiksi Itämeren tilasta ja siitä, mitä kukin voi omilla valinnoillaan asialle tehdä.
Koko perheen tapahtuma!
Roihuvuoren Kyläjuhlat
Roihuvuoren kyläjuhlat jälleen 19.-20.8.2016
Muutaman vuoden tauon jälkeen kyläjuhlat Roihuvuoressa elokuussa 2016.
Musiikkia, esityksiä ja kaikkea muuta.
Vartiosaari-päivä
http://www.vartiosaari.fi/uudet_sivut/vartiosaari-info/
Tämänvuotisen Vartiosaari-päivän ohjelmassa on luvassa mm. neljä erilaista opastettua saarikierrosta, latotanssit, metsämessu, kahviloita, vuorovaikutteista teatteria lapsille, löylyttelyä Sunnanvikin kartanon saunassa (kaikki tervetulleita!) sekä tutustumista eri yhdistysten huviloihin, joissa avoimet ovet.
suununtaina 21.8.2016
Klo 11-16
Vapaa pääsy ja ilmainen non-stop-venekuljetus Laajasalosta Reposalmentien laiturilta. Viimeinen lähtö saaresta klo 16.
Latotanssit - lastenteatteri - musiikkia - opastettuja saarikävelyitä - taidetta - kirpputori - kasvomalausta - aartenetsintää - suppausta - puissa kiipeilyä - sauna
Varaa käteistä mukaan!
OHJELMA:
*Sunnanvikin sauna, sekasaunontaa
*Lomatuen hiekkaranta
Klo 11 -15.30: Kajakkimelontaa ja SUP-lautakokeilua Natura Vivan opastuksella
*Sunnanvikin kartano
Kahvila ja kirpputori: kahvia, lettuja, voileipiä ja virvokkeita
Klo 11 -15: Narratiimi kerää tarinoita Vartiosaaresta
Klo 12 -13 ja 14-15: kasvomaalausta
Klo 14: Musiikkia - Anja Erämaja
Klo 15.30 - Musiikkiesitys Exit Music - Merikukka ja Yrjänä
*Taitelijatalo
Avoimet taiteilijoiden studiot
*Metsäkirkko
Klo 12 Messu - Pastori Arja Vaulas
*Opastetut saarikävelyt
Klo 12 -15: Opastettu ympäristötaidekierros - Laru Art
Klo 13.15: Opastettu saarikierros historijoitsija Jan Strangin johdolla
Klo 13.15: Opastettu arkkitehtuurikierros arkkitehti Ulla Raholan johdolla
*Verkkovaja
Klo 13: Teatteri Pensas - vuorovaikutteinen esitys aikuisille ja lapsille
*Viljelypalstat
Viljelypalstojen esittely
*Talli
Klo 13: Musiikkia, trubaduuri Juuso Paaso
Klo 14.30: Latotanssit, joita tahdittaa yhtye Hulda Huima ja Hitaat Sekunnit
Kahvia, pullaa
*Huvilat, joissa avoimet ovet:
Helsinkiläisten loma- ja virkistysyhdistys ry - Björknäs II
Klo 11-18 - tarjolla keittoa, kahvia ja leivonnaisia
Vailla Vakinaista Asuntoa ry - Bergudd
Klo 11-15 - Avoimet ovet ja makkaranpaistoa
Kauhu ry (Kaupunginteatterin hullut urheilijat) - Tirrebo
Klo 12-15: Avoimet ov
Mukavaa viikonloppua kaikille!!!
Nice post
SvaraRaderaDespite the fact that there is insufficient composed record of what sort of music was played in Finland yet there is an immense sound record which gives some knowledge to this. Minor or Modal scales with a calm and frequenting sound shape the music of Finland.I find http://metalcasinobonus.fi/ this site for the best gaming , If you need you can visit this site.
SvaraRadera