Viime päivityksestä on yli viikko! Pääsiäinen meni hyvin ja oltiin maanantaihin asti mökillä.
Ollaan käyty retkeilemässä ja niistä tulee viikonlopun aikana omat postaukset.
Kuvat alla ovat pääsiäisenä otettu mökillä
tehtiin jäälle luistelurata
lapset menossa pääsiäismuna arrejahdille :)
Viime perjantaina tytölle ilmestyi punaisia pilkkuja ja sehän oli vesirokko. Tämä viikko on siis mennyt vuorotellen kotona ja töissä. Onneksi se on hänellä ollut melko lievänä vaikka laskin että parhaimmillaan oli 70 näppyä. Nyt jo melkein kaikki kuivuneet pois. Pärjättiin hyvin pelkästään Natusanin Zinkki voitella jota laitoin vain pilkkujen päälle, se kuivatti ne nopesti pois ja piti kuitinan loitolla. Sitten jäädään odottamaan se 10-20 pvää milloin pojalle ilmestyy näppyjä :)
Meillä on viikonloppu täynnä ohjelmaa mm pojan enismmäinen jääkiekko turnaus :)
Mutta jos on ohjelmaa vailla niin jotain tekemistä löysin ja ne löydät alla:
Kevätmessut: Oma Koti, Oma Piha, Oma Mökki, Sisusta! Lähiruoka&Luomu
Messukeskuksessa koko viikonlopun aikana, koko perheen tapahtuma!
Funky Family Zone Narinkkatori
Tänä vuonna Funky Elephant Festival 7th, 8th & 9th of April 2016 marssii Circuksen päätapahtuman ja Henry’s Pubin avajaisklubin ohella paistattelemaan päivää Kampin Narinkkatorille lauantaina 9.4.2016. Monikulttuurinen kohtaamispaikka Funky Family Zone tuo maailman rytmit, maut ja elämykset paraatipaikalle Helsingin keskustaan kaikkien koettavaksi. Ilmaistapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa niin lapsille ja nuorille, kuin myös varttuneemmille musiikin, ruoan, tanssin ja monikulttuuristen elämysten ystäville. Luvassa on live-musiikkia, workshopeja, kansainvälistä katuruokaa sekä alkavan kevään yhteisöllistä fiilistelyä. Funky Family Zonella sijaitseva showcase-lava tarjoilee yleisölle mielenkiintoisen kattauksen monimuotoista live-musiikkia eri kulttuurivivahteilla. Avoimissa workshopeissa päästään sukeltamaan afrikkalaisen musiikin ja katutanssin maailmaan. Jokainen paikalle tulija pääsee myös rakentamaan kierrätysmateriaaleista jättiläismäistä elefanttia zimbabwelaistaustaisen taiteilija Francis Mushongan vetämässä Elephant Goes Out –yhteisötaideprojektissa. Oletpa sitten ohikulkija tai vakiokasvo Funky Elephantissa, niin tätä atmosfääriä ei kannata jättää väliin!
Lasten lauantai Roihuvuoren kirjastossa!
Lauantaina 9.4. klo 10-15 Roihuvuoren kirjasto täyttyy lapsille suunnatusta ohjelmasta.
Ohjelma:
klo 10.15 Taaperotuokio
Taaperotuokiossa loruillaan, leikitään ja satuillaan yhdessä vanhemman kanssa. Samalla tavataan muita taaperoita ja saadaan kirjavinkkejä pienille sopivasta luettavasta. Sopii parhaiten 1-3-vuotiaille lapsille. Kesto noin puoli tuntia.
klo 11.00 Musiikkisatu Prinssi ja kukka
Tuuli Paasolaisen esittämä musiikkisatu sopii kaikille alle 7 -vuotiaille lapsille - musiikki toimii välittäjänä, vaikka lapsi ei ymmärtäisikään kaikkia sanoja vielä. Sadun edetessä lapset myös pääsevät laulamaan, loruttelemaan ja liikkumaan yhdessä prinssin kanssa. Kesto n. 45 minuuttia.
klo 12-15 Robotin komponenttio - Elektroniikan purkupaja
Tervetuloa bongaamaan ja tunnistamaan komponentteja! Pajassa puramme vanhoja sähkölaitteita, joista irrotamme ja tunnistamme komponentteja. Pääsette tutustumaan komponenttien toimintaan ja keräämään oman elektronisen kasvion eli KOMPONENTTION ! Pajassa opetellaan myös työkalujen (mm. ruuvinväännin, kolvi) käyttöä hauskan yhdessä tekemisen kautta. Työpaja on suunnattu kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Se sopii kouluikäisille yksin ja nuoremmille yhdessä vanhemman kanssa. Osallistujat voivat tuoda pajaan myös oman rikkinäisen laitteen purettavaksi.
klo 13.30 Koodauspaja
Tule kokeilemaan koodausta iPadien kanssa. Käytämme Scratch Junior -ohjelmaa. Paja sopii parhaiten yli 6-vuotiaille, pienemmät voivat kokeilla yhdessä aikuisen kanssa.
Tavattavissa myös Risto Räppääjä!
Risto vierailee tapahtuman aikana moikkaamassa kaikkia nuudelipäitä ja räppääjiä. Ristoa voi pyytää vaikka kaverikuvaan!
Ohjelmassa myös erilaisia pelejä.
Lasten päivä Malmin lentoasemalla
Kaikille avoin tilaisuus Malmin lentoasemalla. Ison pyöreän ala-aulassa teatterin tarinoimaa, satumaista ja musiikin sävyttämää ohjelmaa lapsille :) Tapahtuma on maksuton!
Ohjelman aikataulu:
10:00 Lasten orkesteri
11:00 Satuhetki, Lokki Joonatan ja Sami Saikkonen
12:00 Lasten teatteri: Otso ja varpaansyöjät (Thomas Dillinger)
13:00 Satuhetki, Lokki Joonatan ja Sami Saikkonen
14:00 Lasten orkesteri
Muutokset ohjelmaan eivät ole toivottuja, mutta mahdollisia. Näin käydessä, tiedotamme niistä välittömästi.
Toisen kerroksen ravintola aukeaa brunssikattauksille klo 11:00 ja 13:00 pöytävarauksin. Alakerrassa on myynnissä kahvia, mehua, jäätelöä ja pientä purtavaa.
Ja samalla pääsee ihailemaan pienkoneiden nousuja ja laskeutumisia :)
Lasten lauantai Kirjasto 10:ssä
Kirjasto 10:ssä järjestetään kevään aikana neljä ratkiriemukasta Lasten lauantaita kerran kuussa lauantaisin klo 12-14. Vaihtuvalla teemalla on aina jotain kivaa tekemistä ja kokemista!
9.4. sukelletaan sarjakuvien maailmaan:
Piirrä oma sarjakuva! Lasten lauantaina syntyneistä sarjakuvista kootaan näyttely kirjastoon.
Tee sarjis-aiheinen rintanappi Kaupunkiverstaan rintanappikoneella!
Paina kuva paitaan, oma paita mukaan!
Sunnuntaina voi vaikka tehdä retki niihin koteisiin josta kirjoitaan myöhemmin tänään.
Viikonlopukis on ainakin luvattu kaunista lämmintä säätä joten ulkona kannattaa olla :)
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar