fredag 18 december 2015

Joulu lähestyy... mutta ennen sitä..

 Miten joka vuosi tuntuu siltä että joulu tulee täysin yllätyksenä!?
Ennen kun ehtii edes saada valmistelut tehtyä niin joulu onki jo ohi!

Mites alkaako teillä valmistelut olemaan valmiina jo?
Entäs tarhojen ja koulujen joulujuhlat?

Meillä oli viime viikolla sekä tarhan että eskarin juhlat.
Aina yhtä liikuttavaa katsoa kun lapset laulavat ja esiintyvät.
Jännittyneenä saavat vihdonikin esittää minkä ovat harjoitelleet jo lokakuusta asti!

Entäs lahjat, onko kaikki hankittu?

Minulla on, nyt puuttuu enää paketointi ja pakkaamista kyllä riittää tällekin vuodelle... jos vain mahdollista yritän paketoida muutaman lahjan joka ilta ettei jää siihen viimeiseen iltaan kun lapset nukkuvat.... perinteisesti olen itse mennyt nukkumaan joskus yhden-kahden aikoihin yöllä ;)

Entäs onko joulu fiilistä, joko sitä löytyy??
Minulla ei, näin on ollut joka joulu esikoisen syntymän jälkeen sillä hänellä on syntymäpäivä 23.12!
Vasta kun ollaan saatu juhlia hänen syntympäiviä niin voin siirtyä joulun pariin.
Olemme tehneet päätöksen alusta asti että synttärit ovat eri juhla ja joulu eri...

Jolun jutut alkavat olemaan aika hyvin pakeetiissa, kuusi vain puuttuu, sen hankimme sunnuntaina ja koristelemme maanantaina. Aaton emme ole kotona vaan pääsemme mummolaan valmiiseen pöytään. Joulupäivänä lähdemme mökille ... 

Jäljellä enää ennen kun voin rentoutua niin on pojan kaverisynttärit (tarha ja eskari) non 15 lasta valloittavat meidän asunnon maanantai iltana. Siitä kun selviää niin ... ;)

Sitten vielä 23.12 muutamalle sukulaiselle aamukahvisynttärikutsut ja se on siinä!



Tytön tonttujuhlat tarhassa



Pojan lucia juhlat eskarissa


Mummon työpaikan joulujuhlat lapsille.
Joulupukkikin kävi tervehtimässä :)



Viikonloppuna luvassa yksi jouluinen askartelu postaus:)



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar