fredag 3 juli 2015

Kesäloma!!!

Tänään on viimeinen työpäivä ennen lomia ja itseasiassa minulle myös viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa. Elokuussa odottaa uusia haasteita. Blogi kyllä jatkaa ihan normaalisti ;)
Meille ei ole minuutti aikataulua kesäksi,vaan mennään vähän fiiliksen mukaan. Ohjelmassa on kuitenkin muutama kohde kuten Tallinna, Ahvenanmaa ja mahdollisesti Tampereen Särkänniemi.
Siinä välissä pitäisi ehtiä myös mökkeillä Sipoossa ja Mäntharjulla.

Mutta mitä vinkkejä minulla on teille antaa  kesäksi?

Meillä on muutama kohde missä käydään joka kesä ja osassa ollaan käyty jo minun lapsuudessani joka kesä. Niistä ja muita paikkoja seuraavaksi.

Aloitetaan Helsingistä:

Uimapaikat

Kumpulan maauimala on yksi ehdoton paikka kesällä. Aivan ihana uimapaikka keskellä Kumpulaa.
Altaita kaiken ikäisille, paljon auringonotto paikkoja, leikkipuisto, kahvila, hyppytornit ja kuntoilualue. Uimala on auki koko kesän klo 6.30 alkaen ,elokuun 23 päivään asti . Helle päivinä on aamupäivästä yleensä pitkä jono mutta alue on sen verran iso että sinne kaikki halukkaat kyllä mahtuvat.
(kuva google)


Lauttasaaren uimaranta on hyvä uimaranta lapsille. Se on pitkämatala ja hyvä kova hiekkapohja.
Sieltä löytyy hyvä kahvila ja siistit vessat. Leikkipaikka keskellä rantaa ja suihkut.
(kuva oma)
Tosiaan yksi minun suosikki rannoista sen takia että se on matala!

Kallahden uimaranta on myös hitaasti syvenevä ranta ja sieltä löytyy kauniita hiekkadyynejä. Muutenkin ympäröivä luonto on kaunis.
(kuva google)

Pikkukosken uimaranta on kiva paikka, tosin ei ehkä paras ranta uimataidottomille, sillä kauempana on virtauksia ja uppotukkia. Uima alue on kyllä rajattu mutta ranta on myös melko äkkisyvä.
Vesi lämpenee nopeasti kesällä ja se on iso plussa.
Sinne on muutama vuosi sitten rakennettu uusi kioski ja uudet saniteetti tilat.
Pikkukoski löytyy Veräjänmäen kupeessa. Tämä on meille meidän ns "oma ranta" lähin meille kun asutaan Koskelassa.




Kuvan oikealta puolelta on rajattu pois korkea kallio jossa hyppytorni.



Puisto toimintaa

Moin Helsingin kaupungin valvoma puisto on kesälomalla koko heinäkuun, muutama puisto kuitenkin jatkaa toimintansa läpi kesän, mm Intian puisto Kumpulassa jossa on iso kahluuallas täytetty vedellä koko kesän. (Viikonlopuksi vesi poistetaan turvallisuus syistä)

(kuva google)

(kuva oma)

Myös Maunulan leikkipuistossa on uimallas koko kesän.

Uima ja kahluualtaita löytyy mm myös seuraavista leikkipuistoista: Lehdokki Itä-Pasilassa, Linja Kalliossa, Pohjois-Haaga, Tullipuomi Töölössä, Nuoli Kaarelassa, Filpus Malmilla, Maasälpä Malmilla, Kurranummi Tapanilassa,  leikkipuisto Herttoniemi

Linnunradan leikkipuistossa Suutarilassa on kesäeläimiä. Lammas karitsoineen. kanoja ja kani.
Eläimet ovat siellä koko kesän.
(kuva google)

Niissä puistoissa jossa toiminta jatkuu kesälläkin on myös kesäruokailu läpi koko kesän.Ruokailu on ilmaista ja tarkoitettu alle 16 vuotialle. Omat astiat mukaan. 



... lisää tulossa....









Inga kommentarer:

Skicka en kommentar