måndag 2 mars 2015

Viikonloppu

Meillä viikonloppu meni pojan jääkiekko harjoituksissa, ystävien järjestämässä talviriehassa, elokuvissa ja lasten huonetta siivotessa.
Meillä on tytön syntymän jälkeen ollut tapana aina välillä viettää aikaa vain pojan kanssa.
Tyttö viedään hoitoon ja tehdään jotain hauskaa pojan  kanssa. Kun perheeseen tulee lisää lapsia on huomion vaikeata jakaa tasapuolisesti. Sikis vietämme silloin tällöin pojan kanssa aikaa kolmisten.
Sunnuntaina kävimme katsomassa Paavo pesusieni 3D elokuvaa.
Poika oli innoissa, onneksi oli lasit päässä sillä minä otin pienet tirsat elokuvan lopussa :) 


Onkohan meidän lapsilla ollut jokin lelu hukassa, sillä kaikki laatikot ja säilytys korit oli kaadettu ylös alaisin ja parketin pintaa näkyi vain muutamista kohdista.

Sunnuntai ilta meni siis lasten huonetta siivotessa.
Itse asiassa minua ei haittaa siivota heidän huonetta. Samalla voi heittää pois rikkinäisiä leluja ja laittaa esille "unohdettuja" leluja.
Ja eihän kukaan 5 vuotias tai alle 2 vuotias itse siivoaa tuollasita sotkua, eihän? :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar